Salpalinja


Itsenäisyyden monumentti


Salpalinjan perinneyhdistys ry

Salpalinjan Perinneyhdistys ry


Salpalinjan perinneyhdistys perustettiin syksyllä 2002. Se on valtakunnallinen yhdistys, jonka kotipaikka on Miehikkälä.

Salpalinjan perinneyhdistyksen tarkoituksena on tukea toiminnallaan Salpalinjan valtakunnallista kehittämistä ja ylläpitämistä kansallisena ja kansainvälisenä muistomerkkinä.

Yhdistys kehittää Salpalinjaan liittyvien eri osapuolten yhteistoimintaa edistämällä linnoitushistoriallisten ja matkailullisten toimijoiden verkostoitumista.

Lisäksi yhdistyksen tarkoituksena on Salpaveteraanien perinteen ja historiallisten muistojen vaaliminen sekä yhteistyön kehittäminen maanpuolustuksellisten yhteisöjen kanssa. Salpalinja on itärajaamme myötäilevä massiivinen puolustuslinja, joka ulottuu Suomenlahdelta Sallaan, ja sieltä kenttälinnoitettuna Jäämerelle saakka.


Liity jäseneksi

Yhdistyksen varsinaiseksi jäseneksi voivat liittyä sekä yksityiset henkilöt että oikeustoimikelpoiset yhteisöt, jotka hyväksyvät yhdistyksen tarkoituksen ja säännöt.

Yhdistyksellä voi olla myös kannatusjäseniä.

Tutustu ansiomitaliin

Perinneyhdistys pyrkii toiminnallaan eri tavoin huolehtimaan siitä, että Salpa-aseman rakentamisessa mukana olleet saavat työlleen sille kuuluvan arvostuksen. Yksi muistamisen muoto on Salparakentajan ansiomitali, jota voi anoa perinneyhdistyksen kautta.

Katso yhteystiedot

Ota yhteyttä meihin tai lähetä palautetta. Voit kysyä lisätietoja toiminnastamme tai muista Salpalinjaan liittyvistä aiheista!

Lisätietoja Salpalinjasta

Tutustu Salpalinjaan tarkemmin

Voit tutustua Salpalinjaan monissa muissa kanavissa. Aiheesta löytyy paljon kirjallisuutta sekä muuta mielenkiintoista materiaalia.

Salpalinjan Perinneyhdistys ry

Salpalinjan perinneyhdistys ry
c/o Osmo Havuaho
Riihitie 3, 49900 Virolahti

Y-tunnus 1789219-9

Lisätietoja

Voit tutustua Salpalinjaan monissa muissa kanavissa. Aiheesta löytyy paljon kirjallisuutta sekä muuta mielenkiintoista materiaalia.

Copyright © 2021 Salpalinjan perinneyhdistys ry. All rights reserved.